sunnuntai 26. syyskuuta 2010

I Love London !

Aika menee täällä aivan siivillä, joka päivä on niin uusi ja erilainen. Olen nauttinut joka hetkestä.

Tässä on mun asunnosta kuva, tykkään kyllä kovasti. Hyvien kulkuyhteyksien ansiosta pääsen liikkumaan todella hyvin ja vikkelästi.


Oon ollut jo pari kertaa teatterissa ja yhdessä musikaalissa. Muutama musikaali on lisäksi vielä tiedossa. Hieman eri luokkaa kuin Suomessa! Kaikki on niin paljon suurempaa ja hienompaa.

Uusia kavereita olen saanut paljon, joten yksinäisyydestä ei ole ollut tietoakaan.

Elokuun lopussa täällä oli Notting Hillin karnivaalit, johon osallistui yli miljoona ihmistä. Oli kyllä mahtava kokemus!

Työ on ollut antoisaa ja työkaverit aivan loistavia. Suomeenkin pääsin piipahtamaan, silllä minulle tuli sinne työmatka. Oli kiva nähdä, että kaikki oli ennallaan, eikä mikään ollut muuttunut. Niinpä oli vielä kivempi palata takaisin lämpimään Lontooseen!

Yksi parhaimmista kokemuksista oli kyllä Uefa Champions Leaguen pelin näkeminen, Arsenal-Braga. Meidän pakettiin kuului illallinen Emirates Stadiumissa ennen ottelun alkua. Uskomaton tunnelma!



Aika rientää, yritän kokea ja nähdä täällä mahdollisimman paljon.
Ikävästä en ole kärsinyt ollenkaan, Lontoo tuntuu aivan kodilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti